Teema-aarteenetsinnällä


Järjestä unohtumattomat lastenkutsut teema-aarteenetsinnällä Syntymäpäiväsankareilla on yleensä valmis idea siitä minkälaiset syntymäpäiväjuhlat he haluavat. Lasten kutsut kannattaakin aloittaa keskustelemalla lapsen kanssa juhlien teemasta, ketä kutsutaan, missä juhlat olisi mukava järjestää ja mitä leikkejä pienet prinsessat ja prinssit haluavat mukaan juhliinsa. Kun asiasta on päästy yksimielisyyteen voi järjestelyt aloittaa jo hyvissä ajoin. Kutsukortit on hyvä lähettää ajoissa ja kun osallistujamäärä on selvillä, on helpompi miettiä tarjoilua ja juhlapaikkaa. Kesällä lastenkutsut voi järjestää vaikka omassa puutarhassa tai vaihtoehtoisesti puistossa. Jos lastenjuhlat järjestetään puistossa, on järkevää valita paikka, jossa wc-tilat ovat suhteellisen lähellä. Auringon paisteessa ja leikin tuoksinassa tulee helposti jano ja se taas vuorostaan tietää monia vierailuja toilettiin. Ulkona pidettävissä juhlissa on sekin etu, että tarjoilut voi rakentaa piknikin tapaan. Nurmikolle voi levittää huovan, jossa lapset voivat istua ja syödä esimerkiksi paperimukeista tarjottavia vihannestankoja ja lihapullamelonivartaita. Myös pienet suolaiset piirakat ovat helppoa syötävää ulkosalla. Täytekakun sijaan puutarhassa pidettävillä lastenkutsuilla voi tarjota vohveleita taikka muurinpohjalettuja, joiden paistopistettä hoitamaan tarvitaan muutama aikuinen. Valmiit aarteenetsintäpaketit ovat siitä mukavia, että niiden avulla hauskan ja jännittävän aarteenetsinnän järjestämiseen ei tuhlaannu liikaa aikaa ja mikäpä sen hauskempaa, kuin hauskaakin hauskempi teema-aarteenetsintä omassa puutarhassa.

 

Prinsessakutsut tai merirosvojuhlat - valitse lastenjuhliin hauska ja jännittävä teema-aarteenetsintä

Lastenjuhlat ovat ennen kaikkea itse syntymäpäiväsankarille unohtumaton elämys ja vaatii hieman järjestelemistä, että kaikki sujuu hienosti ja kaikilla on hauskaa. Juhlapaikan valinta, tarjoilun valmistelut ja koristelut vievät aikansa ja leikit juhliin täytyy miettiä. Lastenkutsuille ohjelman järjestäminen voi olla yllättävän hankalaa. Yksi erinomainen vaihtoehto, josta kaikki lapset, niin isommat kuin pienemmätkin pitävät on aarteenetsintä. Aarteenetsinnän voi helposti järjestää niin sisällä, kuin ulkona ja valmiin aarteenetsintäpaketin avulla se on todella nopeaa ja helppoa. Aikaa säästyy ja lapsille on tarjolla hauskaa, jännittävää ja luovaa aktiviteettia - huisin hauskaa puuhaa, joka muistetaan pitkään. Aarteenetsinnän teemasta riippuen, lapset saavat heittäytyä huimaan viidakkoseikkailuun hurjien villieläinten sekaan, seilata merirosvolaivalla kultaista aarretta etsien, pelastaa prinssi pahan noidan pauloista tai liihotella supersankarina kattojen yllä suojellen kaupunkia ilkeiltä roistoilta. Täydellistä ohjelmaa lastenjuhliin, eikö totta? Valmiita aarteenetsintäpaketteja on monilla erilaisilla teemoilla, valitse syntymänpäiväsankarin mieliteema, esimerkiksi pinkkiäkin pinkimpi prinsessateema on kaikkien pienten tyttöjen suuri haave ja merirosvot, ne vasta jännittäviä ovat, eikä supersankareitakaan sovi unohtaa. Valmiilla aarteenetsintäpaketilla toteutat helposti ja nopeasti hauskimman aarteenetsinnän pikkuväen juhliin ja aikaa säästyy muuhun. Valitse myös tarjoilu ja koristelut aarteenetsinnän teeman mukaisesti ja voit olla varma, että pikku prinsessat ja rohkeat pienet merirosvot ystävineen saavat unohtumattomat lastenjuhlat, joista puhutaan vielä pitkään. Tehtävä suoritettu onnistuneesti ja palkinnoksi äiti ja isä saavat iloisen hymyn ja hyvän mielen.

 

Lastenjuhlat merirosvoteemalla - täältä löydät vinkkejä merirosvojuhliin>>

 

Olemme myös lisänneet uusia aarteenetsintöjä valikoimaamme - jotta juhlien järjestäminen olisi sinulle vieläkin hauskempaa ja helpompaa. Sivuiltamme löydät monia hauskoja ja jännittäviä aarteenetsintöjä lastenjuhliin>>